Siirry suoraan sisältöön

Roosa nauha -keräys: uusi 5,3 miljoonan ennätystulos suomalaiselle syöpätutkimukselle

Suomalaiset osallistuivat yhtenä rintamana Roosa nauha -keräykseen viime syksynä. Yksityisten ihmisten ja yritysten lahjoituspotti löi Toni Wirtasen ja Sipe Santapukin  ällikällä.

Vuoden 2023 Roosa nauhan suunnittelijat Sipe Santapukki ja Toni Wirtanen. Kuvaaja Juha Mustonen

Syöpäsäätiön Roosa nauha -keräyksellä tuetaan suomalaista syöpätutkimusta. Viime syksyn keräys nosti esille lasten syövät. Tulos ylitti kaikki ennakko-odotukset. Roosa nauha -keräyksellä saavutettiin kaikkien aikojen tulos: 5,3 miljoonaa euroa syöpätutkimukselle.

– Lähdimme yhtenä joukkona tavoittelemaan onnistunutta keräystä yhdessä Tonin, Sipen ja yrityskumppaneiden kanssa. Liikkeelle lähdetään joka vuosi nollasta ja koko porukalla katseemme oli määrätietoisesti syövän selättämisessä, uusissa tutkimuksen läpimurroissa ja onnellisissa lopuissa. Näinä vaikeina aikoina yhdessä kerätty tulos on torjuntavoitto ja tulos osoittaa sen, miten vahvasti suomalaiset ovat sitoutuneet tukemaan Roosa nauha -keräystä ja toimimaan syövän voittamiseksi. Kiitän lämpimästi jokaista keräykseen osallistunutta lahjoittajaa: Yhtenä rintamana, me teimme sen, kommentoi Syöpäsäätiön varainhankintajohtaja Sari Meller.

– Roosa nauha -keräyksen tuloksena Syöpäsäätiö voi jälleen myöntää merkittäviä apurahoja maan parhaille syöpätutkijoille tämän vuoden marraskuussa, iloitsee Meller.

Syöpäsäätiön Roosa nauha -keräyksen tuotoilla tuetaan kaikkien syöpien tutkimusta Suomessa. Keräys oli käynnissä 21.9. alkaen lokakuun 2023 loppuun. Syöpäsäätiö on Suomen merkittävin yksityinen syöpätutkimuksen rahoittaja.

Valtaosa keräyksen tuotosta kertyi rintanauhojen ja kampanjatuotteiden myynnistä. Roosa nauhoista ja rannekkeista sekä yhteistyökumppaneiden Roosa nauha -tuotteiden myynnistä kertyi noin 2,7 miljoonaa euroa syöpätutkimukselle.

Toni ja Sipe yhteisen rintaman kärjessä

Roosa nauhan ja rannekkeen suunnittelijat, Apulanta-yhtyeestä tutut  Toni Wirtanen ja Sipe Santapukki kannustivat suomalaisia joukolla mukaan keräykseen syöpätutkimuksen puolesta ja rakkaudesta elämään.

– Omasta puolestamme haluamme lausua kiitoksen sanan kaikille lahjoittaneille, sekä Syöpäsäätiölle. Oli todellinen kunniatehtävä suunnitella juhlavuoden Roosa nauha ja mykistävän hieno keräystulos on kaunis sekä konkreettinen viesti siitä, että ihmiset välittävät. Monissa kodeissa kamppailu kuitenkin jatkuu ja apua tarvitaan myös jatkossa. Kiitos, että saimme olla tässä mukana, sanoo Sipe Santapukki.

Roosa nauha -keräys 20 vuotta

Roosa nauha -keräyksellä on kerätty varoja syöpätutkimukselle jo vuodesta 2003, eli jo kahdenkymmen vuoden ajan. Tutkimuksen lisäksi Roosa nauha -varoilla tuetaan syöpään sairastuneille ja heidän läheisilleen tarjottavia maksuttomia neuvontapalveluita. Syksystä 2020 alkaen keräys laajeni ja sillä tuetaan syöpätutkimusta yleisemmin. Roosa nauha -keräys tukee rintasyöpätutkimuksen lisäksi myös muiden syöpien tutkimusta.

Lahjoittajat mahdollistavat tutkimuksen jatkumisen

Suomalaisen syöpätutkimuksen tavoitteena on saada mahdollisimman korkeatasoista hoitoa potilaiden ulottuville, mahdollisimman nopeasti. Tutkimus on maailmanluokan tasoa, mutta huippututkijoidemme työskentelyä varjostaa rahoituksen epävarmuus.

– Syöpään voi sairastua jo lapsena. Tavoitteenamme on kehittää tehokkaampia hoitokeinoja näihin harvinaisempiin syöpätyyppeihin ja vähentää syöpäkuolemia sekä hoitojen haittavaikutuksia. Uudet läpimurrot vaativat kuitenkin jatkuvaa tukea. Lahjoittajat ja Syöpäsäätiö ovat meille tutkijoille korvaamattomia tukijoita, jotka pitävät suomalaisen syöpätutkimuksen käynnissä, myös tulevaisuudessa.  Tanssii tähtien kanssa -ohjelman aikana kerätty summa yllätti jo lokakuussa, mutta VAU, ihan huikea tulos – lämmin kiitos kaikille lahjoittajille, kiittää syöpätutkija, professori Merja Heinäniemi.

Lisätietoa:

Carita Päivänen, viestintäpäällikkö, Syöpäsäätiö,
carita.paivanen@cancer.fi, 050 590 5415
Sari Meller, varainhankintajohtaja, Syöpäsäätiö,
sari.meller@cancer.fi, 050 4090 550

Syöpäsäätiö 

Syöpäsäätiö on toiminut jo 75 vuotta syövän voittamiseksi.

Lahjoitusvaroin toimiva Syöpäsäätiö on merkittävin syöpätutkimuksen yksityinen rahoittaja Suomessa. Sen tavoitteena on syövän voittaminen. Säätiön saamat lahjoitukset välitetään syöpätutkijoille vuosittaisten apurahojen muodossa. Syöpäsäätiön aloittaessa toimintansa 75 vuotta sitten 1/3 syöpään sairastuneista selvisi, nykyään 2/3 selviää. Syöpäsäätiön tunnetuin kampanja, Roosa nauha -keräys, järjestetään syöpätutkimuksen hyväksi.
Roosa nauha -keräys on Syöpäsäätiön tunnetuin kampanja – Roosa Nauha (syopasaatio.fi)
Syöpäsäätiö (syopasaatio.fi)